HENKILÖLLE, JOKA TUO NÄYTTELIJÄN ESILLE, MAKSETAAN 50 EURON PALKKIO. Palkkio maksetaan, mikäli henkilö siis valitaan rooliin ja vasta kun kyseinen näyttelijä on tehnyt roolinsa loppuun. Mikäli projekti ei toteudu niin palkkiota ei makseta.
Haetaan 20-25 vuotiaalta näyttävää, hyvännäköistä naista. Mieluiten jotain selkeästi erottuvia piirteitä kasvoissa.
Lyhytelokuva tullaan kuvaamaan Helsingissä, helmi-maaliskuussa. Tai huhtikuussa, jos näyttelijän löytymisessä kestää. Kuvaukset ovat kokonaan yöllä (22-05) ja kuvausöitä odotetaan tulevan vain kaksi, kolmas on mahdollinen mutta epätodennäköinen. Kuvausöiden ajankohta voidaan hyvin pitkälti päättää näyttelijän toivomuksien mukaan. Tämän lisäksi on jälkiäänitystyötä.
Palkkaa voidaan maksaa 100 euroa.
Voin muutenkin vakuuttaa, että projekti on huippuluokkaa, jos tätä epäilee niin voi ottaa yhteyttä ja saa itselleen käsikirjoituksen ja pari testikuvaa kuvauspaikoilta. Näkee vähän millaista visuaalista tyyliäkin on tulossa. Kamerana on Canon EOS 5D Mark II.
Jos on kiinnostunut, ja hakija sopii ulkonäöltään, niin järjestettäisiin koekuvaus. Voi ottaa yhteyttä tuomas alaviiva parviainen at hotmail.com