Here's the first snippet that's been directly inspired by Wreck A Movie. A while ago I asked what a symbol looked like to wreckers. This is my first chance to use those insights in writing the book. Excellent!

Here's the Task. It's still open, so please go an contribute: http://www.wreckamovie.com/tasks/show/98

(The lines marked with *s are supposed to be in Italics!)

Juliuksella oli kaupungin työläisten siniset haalarit, joissa oli maalitahroja jonkun edellisen käyttäjän jäljiltä.
Heikkilän alainen ylläpitoinsinööri ilmoitti hänelle aina jonkun seinän, jonka parissa kukin päivä piti käyttää. Kun seinä oli puhdas, sai lähteä kotiin. Tuntimäärät mailattiin hallintosihteerille. Yleensä päivät venyivät pitkiksi, sillä seinän huokosiin takertunutta maalia oli hidasta poistaa. Hyvänä puolena oli vapaat työajat, mutta käytännössä työ oli pakko tehdä valoisaan aikaan. Iltapäivällä ylläpitoinsinööri ajoi vilkaisemaan, miten työ oli sujunut. Hän ei puhunut Juliukselle mitään, ellei ollut mitään valittamista. Julius alkoi vihata miestä.
Tämä työ ei ole arvoistasi.
Puhdistus oli hidasta ja tapahtui tinneripullon ja rätin kanssa. Usein Julius ehdotti, että olisi helpompaa ja nopeampaa vain maalata seinä uudestaan, mutta ylläpitoinsinööri ja Heikkilä lähes aina vaativat puhdistamista. Kerran Julius jopa ehdotti, että ison ja hienon graffitin voisi jättää seinään koristamaan kaupunkikuvaa. Olihan Eerikinkadulla iso Pepsi-graffitikin seinässä, ilmeisesti maksettuna. Ylläpitoinsinööri suuttui ajatuksesta ja pakotti Juliuksen puhdistamaan sen päiväisen seinän kahteen kertaan.
Puhtaat seinät ovat vihollisiasi, alistumisesi symboli.
Juliusta tämä ahdisti kohtuuttomasti. Hän ei kokenut tekemistä mielekkääksi tai tarpeelliseksi. Tämä ei tosiaan ollut se yhteiskunnallinen tehtävä, minkä vuoksi hän sivariin oli hakeutunut.
Olet ylimielinen elitisti. Tällaista työtä oikeat ihmiset tekevät!
Jotenkin sivarityön stressi ja ahdistus ja syyllisyys saivat ihmissuhteetkin tuntumaan ahdistivilta. Tuntui, että vapaa-aika pitäisi käyttää johonkin erityisen merkitykselliseen, jotta turhanpäiväinen työ saisi tasapainotusta. Mutta kaikki, mitä hän teki vain ahdisti. Johannan vaaliflaiereiden jakaminen tuntui samaan aikaan liian pieneltä ja liian suurelta, liian turhalta ja liian tärkeältä.
Olet merkityksetön, vähäpätöinen ihminen!
Tuska oli purettava johonkin. Julius päätti kostaa kaupungille.

Julius lainasi Matiakselta hupparin peittääkseen helposti tunnistettavat hiustensa. Hän hiipi pimeän turvin Virastotalon luokse, ravisti ja alkoi maalata.
Tuntui hyvältä. Nyt hän oli kontrollissa ja alisti kaiken maallisen byrokratian valtaansa.

Seuraavana päivänä Julius tuli kiinteistövirastoon aamuyhdeksältä tuntien olonsa paremmaksi kuin koskaan alennuksensa jälkeen.
Heikki Heikkilä antoi Juliukselle päiväkäskynsä: "Hrörm, sää varmaan huomasit ton töhryn tuolla talon seinässä. Hrörm. Hrörm. Mitähän sekin esittää? Mää kattosi sitä aamul ja munst se ol joku sarvipääeläin. Härkä tai joku simmone. Hrörm. Milt se sunst näytti?"
"En osaa sanoo", Julius vastasi.
"Hrörm. Se tarttis kumminki nyp poistaa. Mitä pikimmin."
"Selvä", Julius sanoi. Hän oli tiennyt, että tämä olisi tulossa, muttei ollut halunnut miettiä asiaa liikaa.
Julius veti haalarit päälleen, otti tinnerirätin kauniiseen käteen ja vietti koko päivän puhdistaen vielä kosteaa maalia Virastotalon seinästä.
Olet invalidisoinut itsesi entistä pahemmin! Nyt työsi vasta turhaa onkin.
Sisällä kuuluva ääni huusi ja haukkui Juliusta koko päivän. Välillä silmiin tuli melkein kyyneleet, kun hän yritti olla murtumatta äänen karmealle viestille. Se oli selvästi vääristyneen yhteiskunnan ääni.
Onko nyt hyvä olo, mitä?
Kuva ei ollut kauhean iso, joten hän sai sen poistettua ilman ylityötunteja. Hyvä niin, sillä sivarin ylityötunnit korvattiin yksi yhteen vapaatunteina ilman sen kummempia ylityökorvauksia.

Illalla Julius ei edes miettinyt, mitä oli tekemässä. Hän rynnisti hupparin ja maalipurkkien kanssa jälleen Virastotalolle.
Tällä kertaa hän piirsi kuvion isompana ja monella värillä.

"Hrörm. Se sama seinä on taas töhritty täyte. Mää funteerasi et onk se ehkä joku pottunokkane miäs, mil o Chaplin-viikset. Hrörm. Meijä ylläpitoinsinöörit om päässy kattoo valvontakameranahoi mut ei niist nää sen tekijän naamaa. No kumminki, sun tehtävä liänee selvä."

Sama jatkui vielä monta päivää. Julius puhdisti kuvion päivällä ja maalasi sen illalla takaisin. Elämä sai absurdin rutiinin, kuin hän olisi juuttunut painajaiseen, jossa jokin arkipäiväinen toistui jatkuvasti samanlaisena ja sai massiivisen ahdistuksen mittasuhteet.