Here's a page or two from the book. It's in Finnish, but so, too, have all the commentators been, so maybe it doesn't matter.
Julius oli Johannan kanssa istumassa Cosmicissa odottelemassa seuraan kutsuttua Matiasta. Sattumalta heti viereisessä pöydässä istui joitain Juliuksen kultturituttuja, joita hän meni moikkaamaan.
Näiden kanssa istui mies, jolla oli pitkä tumma tukka, parransänki, röyhelöpaita, jonka kauluksesta pilkotti tatuointi, ja otsalla jonkinlaiset turvalasit. Mies esiteltiin Yrjö Leuhkaksi.
"Terveterve", sanoo Leuhka.
"Terve. Miks sulla on tollaset lasit?"
"Ne on yönäkölasit."
"Miks sulla on ne?"
"Jos tulee yhtäkkiä pimeä", Yrjö Leuhka sanoi ja iski silmää.
Julius ei ymmärtänyt, mitä Leuhka tarkoitti, ja käänsi katseensa muiden puoleen: "No, mikäs meininki?"
Muut alkoivat puhua Raunion purkamisuhasta ja Turun kulttuuripolitiikasta.
Leuhkaa ei tämä nimenomainen aihe kiinnostanut, joten hän lähti esittäytymään Johannalle.
Julius siirtyi alkuperäisen seurueeni pariin. Hänen poissaollessaan Leuhka oli saanut päähänsä iskeä Johannaa minkä kerkesi. Leuhka piti loputonta monologia, jossa lähinnä hehkutti itseään, ja jonka turvin selvästi katsoi olevansa oikeutettu halailemaan Johannaa vähän välillä. Johanna ei ollut tästä aivan yhtä varma, mutta ei ilmeisesti pystynyt navigoimaan ulos tilanteesta.
Kun Julius tuli pöytään, Johanna selitti hänelle telepaattisesti, että Leuhkan lähentelyt eivät olleet tervetulleita.
Juliuksella oli aavistuksen tasapainottava vaikutus Leuhkaan. Hän istui varmuuden vuoksi istumaan Leuhkan ja Johannan väliin, mutta Leuhkan onnistui tästä huolimatta pitää Johannaa kainalossaan.
Leuhkan häiritsevän itsevarma käytös ja lannistumaton yritteliäisyys tekivät vaikutuksen Juliukseen. Miksei hän voinut olla tuollainen? Leuhka ei varmasti kärsinyt ainakaan impotenssista.
Yrjö Leuhka alkoi selittää jostain tuntemistaan julkkismuusikoista, kun Matias saapui paikalle. Julius juoksi tätä tiskille vastaan.
"Sun pitää esittää, että sä oot Johannan poikaystävä."
"Ai kui varte?"
"Toi tyyppi yrittää iskeä sitä."
"Eiks hän voi sanoo sil mittä?"
"Se on jotenkin tosi aggressiivinen. Tai niinku taitava. En mä tiedä. Esitä nyt vaan."
"Ookke."
Matias tuli pöytään, suuteli Johannaa ja istui tämän viereen käsi olkapäällä.
"Mut se koko bändi oli niin kännissä, et se lähtikin mun kanssa jatkoille!" Leuhkan joka lauseessa oli joku sana kursiivissa. Tai joskus saattoi koko lausekin olla.
"Terve mieheen", sanoi Matias Leuhkalle äijämäisen bassoisesti.
Leuhkaan Matiaksen kuvitteelliset poikaystävämaneerit tuntuivat tepsivän toivotulla tavalla, ja hän alkoi tehdä lähtöä. "Joo, mun pitääkin tästä lähteä tapaamaan tangokuningatartyttöystävääni."
Muihin tämä tangokuningatartyttöystävätempaus puolestaan tepsi toivotulla tavalla. "Tangokuningatartyttöystävän?" "Onks sulla oikeesti tangokuningatartyttöystävä?" "Kuka se on?" "Minkä vuoden? Joku vanha vai?"
Leuhka vain hymyili omahyväisesti ja sanoi, ettei voinut kertoa. Sitten hän jo lähtikin. Kolmikko jäi keskenään ihmettelemään, pitikö tämä tangokuningatarjuttu paikkansa.
Comments
You must login or register to comment