The current estimate is that the book will be published late in the fall of 2010, which means it will have to be absolutely finished around May, hopefully sooner. And it also means the first preliminary draft will have to be completed in the December of 2009, just a couple of weeks from now.

Expect lots of updates in the coming days :)

I've started a research journal on my blog. It's in Finnish and deals with different Jesus related stuff I go through as research for the book.
http://mikepohjola.wordpress.com/category/jeesus/

I've had the first meeting with my publisher, he's read the preliminary script of The Son of Man, and likes it.

The first draft of script is far from finished, with some chapters still looking like this: "[Here a flashback where the main character learns about X and plays some C64.]" But there's enough material to get what the book is like, what it's about, and so on.

I've got some good commentary on the book from the publisher and a writer friend, and keep working on completing the first draft whenever I have time. I keep trying to come up with new ways to collaboratize the writing, but it's difficult while keeping hold of my strict auteur principles. The next collaborative project will definitely me less personal so it will have more room for new ideas and strange twists.

Here's the first snippet that's been directly inspired by Wreck A Movie. A while ago I asked what a symbol looked like to wreckers. This is my first chance to use those insights in writing the book. Excellent!

Here's the Task. It's still open, so please go an contribute: http://www.wreckamovie.com/tasks/show/98

(The lines marked with *s are supposed to be in Italics!)

Juliuksella oli kaupungin työläisten siniset haalarit, joissa oli maalitahroja jonkun edellisen käyttäjän jäljiltä.
Heikkilän alainen ylläpitoinsinööri ilmoitti hänelle aina jonkun seinän, jonka parissa kukin päivä piti käyttää. Kun seinä oli puhdas, sai lähteä kotiin. Tuntimäärät mailattiin hallintosihteerille. Yleensä päivät venyivät pitkiksi, sillä seinän huokosiin takertunutta maalia oli hidasta poistaa. Hyvänä puolena oli vapaat työajat, mutta käytännössä työ oli pakko tehdä valoisaan aikaan. Iltapäivällä ylläpitoinsinööri ajoi vilkaisemaan, miten työ oli sujunut. Hän ei puhunut Juliukselle mitään, ellei ollut mitään valittamista. Julius alkoi vihata miestä.
Tämä työ ei ole arvoistasi.
Puhdistus oli hidasta ja tapahtui tinneripullon ja rätin kanssa. Usein Julius ehdotti, että olisi helpompaa ja nopeampaa vain maalata seinä uudestaan, mutta ylläpitoinsinööri ja Heikkilä lähes aina vaativat puhdistamista. Kerran Julius jopa ehdotti, että ison ja hienon graffitin voisi jättää seinään koristamaan kaupunkikuvaa. Olihan Eerikinkadulla iso Pepsi-graffitikin seinässä, ilmeisesti maksettuna. Ylläpitoinsinööri suuttui ajatuksesta ja pakotti Juliuksen puhdistamaan sen päiväisen seinän kahteen kertaan.
Puhtaat seinät ovat vihollisiasi, alistumisesi symboli.
Juliusta tämä ahdisti kohtuuttomasti. Hän ei kokenut tekemistä mielekkääksi tai tarpeelliseksi. Tämä ei tosiaan ollut se yhteiskunnallinen tehtävä, minkä vuoksi hän sivariin oli hakeutunut.
Olet ylimielinen elitisti. Tällaista työtä oikeat ihmiset tekevät!
Jotenkin sivarityön stressi ja ahdistus ja syyllisyys saivat ihmissuhteetkin tuntumaan ahdistivilta. Tuntui, että vapaa-aika pitäisi käyttää johonkin erityisen merkitykselliseen, jotta turhanpäiväinen työ saisi tasapainotusta. Mutta kaikki, mitä hän teki vain ahdisti. Johannan vaaliflaiereiden jakaminen tuntui samaan aikaan liian pieneltä ja liian suurelta, liian turhalta ja liian tärkeältä.
Olet merkityksetön, vähäpätöinen ihminen!
Tuska oli purettava johonkin. Julius päätti kostaa kaupungille.

Julius lainasi Matiakselta hupparin peittääkseen helposti tunnistettavat hiustensa. Hän hiipi pimeän turvin Virastotalon luokse, ravisti ja alkoi maalata.
Tuntui hyvältä. Nyt hän oli kontrollissa ja alisti kaiken maallisen byrokratian valtaansa.

Seuraavana päivänä Julius tuli kiinteistövirastoon aamuyhdeksältä tuntien olonsa paremmaksi kuin koskaan alennuksensa jälkeen.
Heikki Heikkilä antoi Juliukselle päiväkäskynsä: "Hrörm, sää varmaan huomasit ton töhryn tuolla talon seinässä. Hrörm. Hrörm. Mitähän sekin esittää? Mää kattosi sitä aamul ja munst se ol joku sarvipääeläin. Härkä tai joku simmone. Hrörm. Milt se sunst näytti?"
"En osaa sanoo", Julius vastasi.
"Hrörm. Se tarttis kumminki nyp poistaa. Mitä pikimmin."
"Selvä", Julius sanoi. Hän oli tiennyt, että tämä olisi tulossa, muttei ollut halunnut miettiä asiaa liikaa.
Julius veti haalarit päälleen, otti tinnerirätin kauniiseen käteen ja vietti koko päivän puhdistaen vielä kosteaa maalia Virastotalon seinästä.
Olet invalidisoinut itsesi entistä pahemmin! Nyt työsi vasta turhaa onkin.
Sisällä kuuluva ääni huusi ja haukkui Juliusta koko päivän. Välillä silmiin tuli melkein kyyneleet, kun hän yritti olla murtumatta äänen karmealle viestille. Se oli selvästi vääristyneen yhteiskunnan ääni.
Onko nyt hyvä olo, mitä?
Kuva ei ollut kauhean iso, joten hän sai sen poistettua ilman ylityötunteja. Hyvä niin, sillä sivarin ylityötunnit korvattiin yksi yhteen vapaatunteina ilman sen kummempia ylityökorvauksia.

Illalla Julius ei edes miettinyt, mitä oli tekemässä. Hän rynnisti hupparin ja maalipurkkien kanssa jälleen Virastotalolle.
Tällä kertaa hän piirsi kuvion isompana ja monella värillä.

"Hrörm. Se sama seinä on taas töhritty täyte. Mää funteerasi et onk se ehkä joku pottunokkane miäs, mil o Chaplin-viikset. Hrörm. Meijä ylläpitoinsinöörit om päässy kattoo valvontakameranahoi mut ei niist nää sen tekijän naamaa. No kumminki, sun tehtävä liänee selvä."

Sama jatkui vielä monta päivää. Julius puhdisti kuvion päivällä ja maalasi sen illalla takaisin. Elämä sai absurdin rutiinin, kuin hän olisi juuttunut painajaiseen, jossa jokin arkipäiväinen toistui jatkuvasti samanlaisena ja sai massiivisen ahdistuksen mittasuhteet.

Another snippet, this time one of the many flashbacks in the book. This one details the five-year-old main character pondering on the reasons for his miraculous near death experience.

Puusta putoaminen ja sitä seurannut ihmepelastuminen palasivat Juliuksen mieleen usein, vielä vuosiakin myöhemmin. Kahdeksan-, yhdeksän-, kymmenen-, yksitoistavuotiaana hän pohti, miksi Jumala oli lähettänyt enkelin varmistamaan, että hän, Julius Sariola, 5v, ei kuolisi.
Mutta eikö kaikilla ollut suojelusenkeli? Niin ainakin äiti sanoi. Kuitenkin ihmisiä kuoli. Kenties kaikilla ei ollut omaa enkeliä. Tai kenties jotkut enkelit eivät estäneet suojeltaviaan kuolemasta.
Mutta miksi hän? Miksi Jumala halusi nimenomaan estää Julius Sariolaa kuolemasta lapsena? Monet kuolivat lapsena, jopa viittä vuotta nuorempana. Mutta hänet oli pelastettu varmalta kuolemalta.
Hän oli siis Jumalan silmissä erikoinen. Parempi kuin muut? Ei, niin se ei voinut olla. Kaikki ihmiset olivat yhtä hyviä Jumalan silmissä, Hän rakasti kaikkia yhtäläisesti.
Mutta miksi sitten? Kaikkihan tietävät, että Jumalalla on suuri suunnitelma. Ehkä siis siihen suunnitelmaan jotenkin kuului, että Julius Sariola kasvoi aikuiseksi? Millainen suunnitelma se oli? Sitä ei tietenkään voinut tietää.
Olennaista oli, että Jumala suojeli Julius Sariolaa jotain erityistä tehtävää varten. Hän oli Valittu.

Iisai toi seitsemän poikaansa Samuelin eteen, mutta Samuel sanoi Iisaille: "Herra ei ole valinnut ketään näistä."
Samuel kysyi Iisailta: "Tässäkö ovat kaikki poikasi?" Iisai vastasi: "Nuorin on vielä jäljellä, mutta hän on lampaita paimentamassa." Samuel sanoi Iisaille: "Lähetä hakemaan hänet. Emme voi aloittaa ateriaa ennen kuin hänkin on paikalla."
Iisai lähetti miehiä hakemaan häntä, ja he toivat pojan mukanaan. Hän oli vielä parraton nuorukainen, kirkassilmäinen ja miellyttävän näköinen. Silloin Herra sanoi: "Tämä se on, voitele hänet!"
Samuel otti öljysarvensa ja voiteli Daavidin siinä veljesten keskellä, ja Herran henki tuli Daavidiin ja pysyi hänessä siitä päivästä alkaen.

Millaisia velvollisuuksia tähän sisältyi? Pitäisikö hänen opetella jotain erityistaitoja? Kieliä? Raamattua? Karatea?
Selvästikään hän ei ainakaan saisi olla mitään rupusakkia, kuten monet hänen koulutoverinsa. Hän ei saisi kiroilla tai polttaa tupakkaa. Hänen piti olla moitteeton, osoitettava Jumalalle olevansa tämän luottamuksen arvoinen.
Olihan hän kuitenkin Valittu.

Here's a page or two from the book. It's in Finnish, but so, too, have all the commentators been, so maybe it doesn't matter.

Julius oli Johannan kanssa istumassa Cosmicissa odottelemassa seuraan kutsuttua Matiasta. Sattumalta heti viereisessä pöydässä istui joitain Juliuksen kultturituttuja, joita hän meni moikkaamaan.
Näiden kanssa istui mies, jolla oli pitkä tumma tukka, parransänki, röyhelöpaita, jonka kauluksesta pilkotti tatuointi, ja otsalla jonkinlaiset turvalasit. Mies esiteltiin Yrjö Leuhkaksi.
"Terveterve", sanoo Leuhka.
"Terve. Miks sulla on tollaset lasit?"
"Ne on yönäkölasit."
"Miks sulla on ne?"
"Jos tulee yhtäkkiä pimeä", Yrjö Leuhka sanoi ja iski silmää.
Julius ei ymmärtänyt, mitä Leuhka tarkoitti, ja käänsi katseensa muiden puoleen: "No, mikäs meininki?"
Muut alkoivat puhua Raunion purkamisuhasta ja Turun kulttuuripolitiikasta.
Leuhkaa ei tämä nimenomainen aihe kiinnostanut, joten hän lähti esittäytymään Johannalle.
Julius siirtyi alkuperäisen seurueeni pariin. Hänen poissaollessaan Leuhka oli saanut päähänsä iskeä Johannaa minkä kerkesi. Leuhka piti loputonta monologia, jossa lähinnä hehkutti itseään, ja jonka turvin selvästi katsoi olevansa oikeutettu halailemaan Johannaa vähän välillä. Johanna ei ollut tästä aivan yhtä varma, mutta ei ilmeisesti pystynyt navigoimaan ulos tilanteesta.
Kun Julius tuli pöytään, Johanna selitti hänelle telepaattisesti, että Leuhkan lähentelyt eivät olleet tervetulleita.
Juliuksella oli aavistuksen tasapainottava vaikutus Leuhkaan. Hän istui varmuuden vuoksi istumaan Leuhkan ja Johannan väliin, mutta Leuhkan onnistui tästä huolimatta pitää Johannaa kainalossaan.
Leuhkan häiritsevän itsevarma käytös ja lannistumaton yritteliäisyys tekivät vaikutuksen Juliukseen. Miksei hän voinut olla tuollainen? Leuhka ei varmasti kärsinyt ainakaan impotenssista.
Yrjö Leuhka alkoi selittää jostain tuntemistaan julkkismuusikoista, kun Matias saapui paikalle. Julius juoksi tätä tiskille vastaan.
"Sun pitää esittää, että sä oot Johannan poikaystävä."
"Ai kui varte?"
"Toi tyyppi yrittää iskeä sitä."
"Eiks hän voi sanoo sil mittä?"
"Se on jotenkin tosi aggressiivinen. Tai niinku taitava. En mä tiedä. Esitä nyt vaan."
"Ookke."
Matias tuli pöytään, suuteli Johannaa ja istui tämän viereen käsi olkapäällä.
"Mut se koko bändi oli niin kännissä, et se lähtikin mun kanssa jatkoille!" Leuhkan joka lauseessa oli joku sana kursiivissa. Tai joskus saattoi koko lausekin olla.
"Terve mieheen", sanoi Matias Leuhkalle äijämäisen bassoisesti.
Leuhkaan Matiaksen kuvitteelliset poikaystävämaneerit tuntuivat tepsivän toivotulla tavalla, ja hän alkoi tehdä lähtöä. "Joo, mun pitääkin tästä lähteä tapaamaan tangokuningatartyttöystävääni."
Muihin tämä tangokuningatartyttöystävätempaus puolestaan tepsi toivotulla tavalla. "Tangokuningatartyttöystävän?" "Onks sulla oikeesti tangokuningatartyttöystävä?" "Kuka se on?" "Minkä vuoden? Joku vanha vai?"
Leuhka vain hymyili omahyväisesti ja sanoi, ettei voinut kertoa. Sitten hän jo lähtikin. Kolmikko jäi keskenään ihmettelemään, pitikö tämä tangokuningatarjuttu paikkansa.